Satoja vuosia sitten merirosvot joutuivat ahtaalle Itämerellä ja
heidän oli löydettävä uusia vesistöjä harjoittaakseen ammattiaan
menestyksekkäästi. Pieni joukko piraatteja päätti siirtyä
sisävesille ja he matkasivat kohti Kymijoen yläjuoksua päätyen
Heinolan ja Vuolenkosken väliselle järvimäiselle alueelle. Vesistö
oli vilkas kauppareitti ja niin rosmoilla oli hyvät oltavat jonkin
aikaa. Järveä alettiinkin kutsua Konnien vedeksi, sittemmin
Konnivedeksi.
Kaupankäynti kärsi melkoisesti jatkuvasta rosvoilusta ja niinpä
ryhdyttiin miettimään ratkaisua ongelmaan. Heinolan ja Vuolenkosken
asukkaat päättivät kuljettaa kauppatavaransa siitä eteenpäin maitse
ja perustivat vaikeakulkuiseen maastoon Juustopolun. Konnat eivät koskaan saaneet
selville salaisen reitin olemassaoloa ja niinpä heille koittivat
ankeat ajat.
Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä rosvojoukko huomasi pitkän
hiljaiselon jälkeen liikettä järvellä. Yksinäinen kajakki oli
matkalla Vuolenkoskelta kohti Heinolaa yhden henkilön voimin.
Piraatit kävivät hakemassa melojan ja veivät hänet päällikkönsä
luokse. Pennittömällä tyhjätaskulla ei ollut mukanaan kuin jotain
kummallisia vempaimia(poria ja sahoja), joita hän kuulemma tarvitsi
lääkärintyössään. Tämä peikon eli trullin näköinen tyyppi oli
todellisuudessa vuolenkoskelainen puoskari, joka oli päättänyt
maineensa hieman kärsittyä siirtyä Heinolaan leveämmän leivän
toivossa. Kulkijan paljastuttua lääkäriksi merirosvopäällikkö sai
todellisen "kunkkuidean". Pomolla oli ollut viime aikoina huonosti
sujuvien bisneksien takia alati paheneva migreeni, johon hän toivoi
pikaista parannusta. Kallonporaus oli tuohon aikaan paras
hoitokeino migreeniin ja se oli itseoppineen puoskarin bravuuri,
joskin se sujui yleensä hieman vaihtelevalla menestyksellä. Jäi
siitä joskus joku tuurilla henkiinkin.
"Lääkäri" ryhtyi toimeen, mutta rosvopomo käski suorittaa
kallonporauksen lisäksi ylimääräisen ja salaisen toimenpiteen. Hän
nimittäin käski tuon pelosta vapisevan peikon kaivertaa samalla
kalloonsa jonkin salaisen koodin. Puoskari ei koodista ymmärtänyt
höykäsen pölähtämää, hän muisteli jälkeenpäin kaivertaneensa
kirjaimet N ja E, myös jotain numeroita oli niiden perässä.
Kaiverrus oli todellisuudessa eräänlainen aarrekartta, jonka avulla
kapteenin salainen aarrekätkö löytyisi, jos osaisi numeroita ja
kirjaimia tulkita oikein. Miehistö oli alkanut käyttäytyä
levottomasti nälän kurniessa alituisesti vatsassa ja kapteeni
epäili heidän hautovan kapinaa. Hän söi alkuperäisen paperille
raapustamansa aarrekartan ja uskoi salaisuuden olevan turvassa
kallossaan. Kuin ihmeen kaupalla piraattipomo selvisi hengissä
lääkärin operaatiosta ja kaiken lisäksi päänsärkykin oli
tipotiessään. Tästä kiitollisena hän säästi puoskarin hengen ja
päästi tämän menemään matkoihinsa. Erään kaupunkitarinan mukaan
tämän "lääkärisuvun" viimeisin vesa harjoittaisi puoskaritoimintaa
lähiseuduilla vielä tänä päivänäkin, mutta tuo
lienee vain perätöntä legendaa.
Päivät kuluivat, eikä uudesta saaliista näkynyt vilahdustakaan.
Lopulta eräänä iltana miehistö nousi kapinaan ja vaati kapteenia
paljastamaan salaisen aarteensa sijainnin. Tämä ei kuitenkaan
suostunut, vaan sanoi ennemmin vievän salaisuuden mukanaan vaikka
hautaan asti. Miehet etsivät vimmatusti aarrekarttaa ja penkoivat
kaikki paikat ylösalaisin. Mitään ei kumminkaan löytynyt ja tästä
suivaantuneena he tuikkasivat pomonsa mökin tuleen tämän maatessa
tajuttomana lattialla. Koko paikka paloi maan tasalle ja sen
koommin ei merirosvoja ole näillä seuduin näkynyt.
Merirosvojen piilopaikka sijaitsi korkealla mäellä, eikä sinne
juuri kukaan uskaltanut mennä. Joku rohkea saattoi sinne
satunnaisesti mennä aarteen toivossa, mutta he löysivät vain
hiiltyneen pääkallon. Paikka sai nimen "Pääkallonmäki", ja legenda
salaisesta aarteesta jäi elämään. Sittemmin pääkallokin on ajan
saatossa hävinnyt, tosin kukaan ei ole sitä uskaltanut etsiäkään.
Tähän päivään mennessä aarretta ei ole onnistuttu löytämään, mutta
pelokkaita etsijöitä siellä käy ajoittain rikkauksien
toivossa...