Pääkallonmäki Multi-Cache

Kaupankäynti kärsi melkoisesti jatkuvasta rosvoilusta ja niinpä ryhdyttiin miettimään ratkaisua ongelmaan. Heinolan ja Vuolenkosken asukkaat päättivät kuljettaa kauppatavaransa siitä eteenpäin maitse ja perustivat vaikeakulkuiseen maastoon Juustopolun. Konnat eivät koskaan saaneet selville salaisen reitin olemassaoloa ja niinpä heille koittivat ankeat ajat.

Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä rosvojoukko huomasi pitkän hiljaiselon jälkeen liikettä järvellä. Yksinäinen kajakki oli matkalla Vuolenkoskelta kohti Heinolaa yhden henkilön voimin. Piraatit kävivät hakemassa melojan ja veivät hänet päällikkönsä luokse. Pennittömällä tyhjätaskulla ei ollut mukanaan kuin jotain kummallisia vempaimia(poria ja sahoja), joita hän kuulemma tarvitsi lääkärintyössään. Tämä peikon eli trullin näköinen tyyppi oli todellisuudessa vuolenkoskelainen puoskari, joka oli päättänyt maineensa hieman kärsittyä siirtyä Heinolaan leveämmän leivän toivossa. Kulkijan paljastuttua lääkäriksi merirosvopäällikkö sai todellisen "kunkkuidean". Pomolla oli ollut viime aikoina huonosti sujuvien bisneksien takia alati paheneva migreeni, johon hän toivoi pikaista parannusta. Kallonporaus oli tuohon aikaan paras hoitokeino migreeniin ja se oli itseoppineen puoskarin bravuuri, joskin se sujui yleensä hieman vaihtelevalla menestyksellä. Jäi siitä joskus joku tuurilla henkiinkin.

"Lääkäri" ryhtyi toimeen, mutta rosvopomo käski suorittaa kallonporauksen lisäksi ylimääräisen ja salaisen toimenpiteen. Hän nimittäin käski tuon pelosta vapisevan peikon kaivertaa samalla kalloonsa jonkin salaisen koodin. Puoskari ei koodista ymmärtänyt höykäsen pölähtämää, hän muisteli jälkeenpäin kaivertaneensa kirjaimet N ja E, myös jotain numeroita oli niiden perässä. Kaiverrus oli todellisuudessa eräänlainen aarrekartta, jonka avulla kapteenin salainen aarrekätkö löytyisi, jos osaisi numeroita ja kirjaimia tulkita oikein. Miehistö oli alkanut käyttäytyä levottomasti nälän kurniessa alituisesti vatsassa ja kapteeni epäili heidän hautovan kapinaa. Hän söi alkuperäisen paperille raapustamansa aarrekartan ja uskoi salaisuuden olevan turvassa kallossaan. Kuin ihmeen kaupalla piraattipomo selvisi hengissä lääkärin operaatiosta ja kaiken lisäksi päänsärkykin oli tipotiessään. Tästä kiitollisena hän säästi puoskarin hengen ja päästi tämän menemään matkoihinsa. Erään kaupunkitarinan mukaan tämän "lääkärisuvun" viimeisin vesa harjoittaisi puoskaritoimintaa lähiseuduilla vielä tänä päivänäkin, mutta tuo lienee vain perätöntä legendaa.

Päivät kuluivat, eikä uudesta saaliista näkynyt vilahdustakaan. Lopulta eräänä iltana miehistö nousi kapinaan ja vaati kapteenia paljastamaan salaisen aarteensa sijainnin. Tämä ei kuitenkaan suostunut, vaan sanoi ennemmin vievän salaisuuden mukanaan vaikka hautaan asti. Miehet etsivät vimmatusti aarrekarttaa ja penkoivat kaikki paikat ylösalaisin. Mitään ei kumminkaan löytynyt ja tästä suivaantuneena he tuikkasivat pomonsa mökin tuleen tämän maatessa tajuttomana lattialla. Koko paikka paloi maan tasalle ja sen koommin ei merirosvoja ole näillä seuduin näkynyt.

Merirosvojen piilopaikka sijaitsi korkealla mäellä, eikä sinne juuri kukaan uskaltanut mennä. Joku rohkea saattoi sinne satunnaisesti mennä aarteen toivossa, mutta he löysivät vain hiiltyneen pääkallon. Paikka sai nimen "Pääkallonmäki", ja legenda salaisesta aarteesta jäi elämään. Sittemmin pääkallokin on ajan saatossa hävinnyt, tosin kukaan ei ole sitä uskaltanut etsiäkään. Tähän päivään mennessä aarretta ei ole onnistuttu löytämään, mutta pelokkaita etsijöitä siellä käy ajoittain rikkauksien toivossa...