Eikös lähtökaffeet bruukata juoda aina ennen kuin lähdetään jonnekin! Reissua on tiedossa, tuubi lähtee aamulla. Mutta tällä kertaa lähtökaffeita ei parane "keitellä" kukonlaulun aikaan kotosalla vaan juoda omakustanteiset kupposet lämpimäisen kera ihan kahvilan pöydän ääressä ehtoolla.
Tulehan turisemaan joulusta, välipäivien ohjelmasta ja vuodenvaihteen suunnitelmista tuttuun Lähellä DELI -kahvilaan Kauniaisissa!
Tänään vietetään myös Viattomien Lasten päivää. Neljäs joulupäivä eli 28.12. on pyhitetty viattomille lapsille. Päivä ei ole nykyään varsinainen pyhäpäivä, sillä vuonna 1772 joulun kaksi viimeistä pyhää, Evankelisti Johanneksen päivä ja viattomien lasten päivä muutettiin Ruotsi-Suomen kalentereissa arkipäiviksi. Päivän liturginen väri on punainen, vuodatetun veren väri.
Tervetuloa!
PS. Oletko pannut merkille, että tuleva vuosi on karkausvuosi! Pitäisikö tempaista jotain järjetöntä karkauspäivänä? Muistan ikuisesti Kölnistä 2020 pari naista T-paitoineen, joissa luki "Leap Day Hoppers". Tapasin heidät omassa miitissäni 21 jälkeen ja kyselyyni, mitä paidan teksti tarkoitti. He kertoivat, että olivat päättäneet käydä karkauspäivänä 10 miitissä. Minun miittini oli päivän yhdeksäs, ja että vielä oli yksi jäljellä.