Lasia Karhulasta
Tämä kaksipisteinen multikätkö esittelee kaikkien tunteman Karhulan lasitehtaan ja sen tuotantoa unohtamatta Karhulan teollisuuspuistoakaan. Koordinaattien osoittamastapaikasta löydät valaistun infokyltin. Viimeisessä kappaleessa on kerrottu miten saat selvitettyä loppupurkin sijainnin.
Mainittakoon vielä että piilotushetkellä nimissämme oli 49 kätköä. Tämä on siis viideskymmenes, eli roomalaisin numeroin L.
William Ruth, entinen uittopäällikkö, perusti Karhulan tehtaat vuosina 1887-1891. Karhulanniemelle nousi viisi tehdasta: höyrysaha, tiilitehdas, puuhiomo, konepaja ja maan suurin lasitehdas. William Ruthista löydät lisää tietoa adoptoimastamme kätköstä Etelä-Kymenlaakso: W=William Ruthinkatu
Lasitehdas
Lasitehdas perustettiin vuonna 1888. Karhulan Lasitehtaan suunnitteli A. M. Hedbäck ja sen toimintaa käynnistämään sekä lasinvalmistuksessa neuvomaan palkattiin P.M. Abrahamsson Iittalasta. Tuotanto lasitehtaassa alkoi vuonna 1889.
Aluksi pääpaino oli talouslasissa, vuonna 1899 tehtaalla puhallettiin ensimmäinen ikkunalasi. Vuonna 1902 ikkunalaseja valmistettiin jo reilut 2,8 miljoonaa. Tehdasta laajennettiin 1903 ja vuoteen 1910 mennessä Karhulan lasitehdas oli jo noussut Suomen johtavaksi ikkuna- ja talouslasin valmistajaksi.
Ensimmäiset sodat
Ensimmäinen maailmansota vaikutti myös Karhulan lasitehtaaseen. Vuonna 1916 tehdas seisoi 100 päivää, mikä johti väen vähentämiseen. Yhtiö päätti kuitenkin kehittää lasiteollisuutta edelleen ja Rauman lasitehdas ostettiin 1916 ja seuraavana vuonna pääosa Iittala Glasbruks Ab:n osakkeista siirtyi Karhulan lasitehtaan omistukseen.
Ensimmäisen maailmansodan aikana (1915) lasitehtaalla aloitettiin kristallin tuotanto. Sillä olikin kysyntää aina Englannissa asti. Talouslasin valmistusta varten tehtaalle hankittiin neljä puoliautomaattikonetta. Vuonna 1918 tehdas jälleen seisoi, tällä kertaa kansalaissodan takia. Kristallin ja talouslasin (pullojen ja tölkkien) valmistukseen keskittymisen seurauksena ikkunalasien valmistus lopetettiin 1921.
Eskimonaisen nahkahousut
Karhulalainen taidelasi alkoi saada huomiota ja sen ansiosta 1930-luvulla alkoi olla kovastikin kysyntää Karhulan lasitehtaan tuotteilla. Vienti alkoi vetää. Toimitusjohtaja Hans Ahlström ymmärsi että tehdasta täytyy uudenaikaistaa. Vuonna 1936 lasitehtaalle rakennettiin uusi hiomorakennus, lasinpuhallushalli ja raaka-aineiden sekoitushalli.
Sekoitushallin käyttöönotto tarkoitti siirtymistä käsityöstä massatuotantoon. Tuotantokapasiteetti ja laatu olivatkin kasvaneet erittäin kovalle tasolle 1930-luvun loppuun mennessä.
1930-luku oli kuitenkin erityisesti taidelasin aikaa, Karhulassa työskenteli muotoilijoina ja taiteiljoina sellaisia suuruuksia kuin Gunnel Nyman, Göran Hongell, A. W. Finch, Yrjö Rosola, Aino Aalto ja Alvar Aalto. Barcelonan maailmannäyttelyssä vuonna 1929 Karhulassa suunniteltu ”Barcelonan malja” voitti merkittävän palkinnon, ”Medal-la de Oron”.
Karhula Oy:n ja Iittalan lasitehtaan järjestämän suunnittelukilpailun 1932 puristelasisarjan toisen palkinnon voitti Aino Aallon Bölgeblick –sarja, josta tuli Karhulan puristelasituotannon keskeisimpiä malleja.
Oleellisinta mallistossa oli sen pitkälle viety tarkoituksenmukaisuus. Muun muassa lautaset soveltuivat kulhojen kansiksi ja vadit toistensa sisään. Näin koko astiasto oli pakattavissa hyvin pieneen tilaan. Aino Aallon juomalasien muoto on hieman muuttunut vuosikymmenien aikana. Heti alkuun lasin kylkiaaltojen muotoa loivennettiin, koska terävät särmät rikkoontuivat herkästi. Sarja tunnetaan nimellä Aino Aalto -lasit
Karhulassa Alvar Aalto sai ensimmäisen idean Pariisin maailmannäyttelyyn 1937 suunnittelemalleen maljakolle Eskimonaisen nahkahousut. (Maljakon muotoon tuli idea juuri nahkahousuista.) Alun perin maljakkoa valmistettiin puumuotilla. Koska alkuperäinen idea oli osallistunut lasitehtaan järjestämään suunnittelukilpailuun, ei Aalto tehnyt rahaa tällä ideallaan kun helsinkiläinen Savoy -ravintola osti oikeudet maljakkoon. Nykyään lähes kaikki tuntevat tämän tuotteen nimellä Aalto-maljakko.
Alvar Aallolla oli merkittävä vaikutus Karhulan teollisuusyhdyskunnan arkkitehtinä. Lähes kaikki Alvar ja Aino Aallon suunnittelemat lasiesineet toteutettiin Karhulan lasitehtaalla.
Toinen maailmansota ja heti sen jälkeen
Karhulassa piti alettaman lasivillan tuotanto, mutta 1939 talvisodan syttyminen keskeytti haaveet. Sodan vuoksi vuoden 1940 tammikuusta joulukuuhun tehdas oli pysähdyksissä. Lasivillan tuotanto pääsi Karhulassa käyntiin vuonna 1941. Vuonna 1936 aloitettu bakeliitin eli keinohartsin tuotanto kasvoi sodan aikana marginaalisesta alasta suurtuotannoksi.
Sotakorvausvuosina tekohartsitehdas kehittyi kovaa vauhtia ja vuonna 1945 se eriytettiin omaksi itsenäiseksi osastokseen. Toiminta myös monipuolistui ja pian valmistettiinkin jo sähkö-, radio- ja puhelinlaitteita. Tilat lasitehtaan osana kävivät pieniksi ja uutta tehdasta suunniteltiin. Se päätettiin kuitenkin rakentaa Strömforsiin.
1940-luvulla kehitettiin uusia teknologioita, joiden ansiosta lasipulloista saatiin aiempaa kestävämpiä ja vähemmän tilaa vieviä. Tämä kaikki saatiin aikaan pienemmällä määrällä raaka-ainetta.
Karhulan ja Iittalan välillä tehtiin työnjakoa niin että puhalletun lasin tuotanto siirrettiin kokonaisuudessaan Iittalaan ja vuoteen 1950 mennessä myös valaistuslasi siirrettiin sinne. 1950-luvun alussa Karhulan lasitehdas käytti vuodessa 22 miljoonaa kiloa hiekka ja yli 2,5 miljoonaa kiloa soodaa vuodessa.
Kasvun vuodet
Karhulan tehdas oli 1950-luvulla prosessiteollisuutta harjoittava laitos kun kaikki lasin käsiteollinen tuotanto oli keskitetty Iittalaan. Karhulassa aloitettiin suurimittainen pakkauslasin tuotanto kun Iittalaan siirrettiin vielä valaisin- ja puristelasin valmistus. Lasitiilien valmistus lopetettiin 1969.
Lasivillan kysyntä kasvoi 1960-luvulla ja sitä myötä tuotanto. Vuosikymmenen lopussa aloitettiin lasikuidun valmistus. Entiseen lasihiomorakennukseen perustettiin vuonna 1964 lasimuseo. Se toimikin aina vuoteen 1989 asti.
1960-luku oli todellista teknisten uudistusten aikakautta. Uusi pulloautomaatti pystyi valmistamaan kahta pulloa samanaikaisesti, mikä kasvatti kapasiteettia huimasti. Tämä olikin hyvä sillä keskioluen vapautus aiheutti kovaa kysyntää lasitehtaalla. Tuotantoennätys onkin vapautusta edeltäviltä päiviltä, tarkemmin 30.12.1968, jolloin valmistettiin 541 560 pulloa.
Lasivillaosasto korotettiin omaksi itsenäiseksi tuotantoyksiköksi vuonna 1960. Uusia kohteita putkahteli ilmoille, mutta ongelmia aiheutti suuret kuljetuskustannukset kaukana asuvien asiakkaiden osalta. Siksipä Oulun eteläpuolelle perustettiin uusi tehdas vuonna 1965.
Suuren kysynnän vuoksi Karhulan kapasiteettiakin lisättiin, mutta silti piti perustaa vielä yksi tehdas Forssaan. Tämä tapahtui 1961. Kun lasin sukulaistuotteiden tekolinjalle oli kerran lähdetty, alettiin Karhulassa tehdä myös lasihuopaa 1971.
Lopun ajat
Vihreiden erikoisvärien valmistuksesta luovuttiin 1976. Aiempaa jopa 20 prosenttia kevyempien pullojen ja lasipakkausten valmistamisen mahdollisesti 1984 käyttöön otettu uusi menetelmä. Seuraavana vuonna ostettiin Riihimäen Lasi Oy:n osake-enemmistö, jolloin kahden pakkauslasitehtaan kilpailu markkinoista päättyi. Karhulan Lasi Oy myytiin 1995 amerikkalaiselle konsernille ja nimi vaihtuikin O-I Karhulan Lasi Oy:ksi.
Lasivillan kilpailijaksi oli ilmestynyt Paraisilla valmistettu Vuorivilla, mutta se ei ollut ominaisuuksiltaan lasivillan tasoista. Styrox tuli myös kilpailemaan eristysmarkkinoista. Karhulassa lopetettiin lasivillan valmistus vuonna 1982 kun tuotantolinjasto oli vanhentunut ja uusi tehdas oli rakennettu Hyvinkäälle, mistä oli mahdollisimman edullista kuljettaa valmista tuotetta asiakkaille.
Vuosina 2003-2005 amerikkalainen omistaja investoi 10 miljoonaa euroa Karhulan lasitehtaaseen, minkä ansiosta siitä tuli yksi Euroopan parhaiten varustetuista lasitehtaista. Vuonna 2006 tehdas alkoi valmistaa sinisiä kertalasipulloja Euroopan markkinoille.
Omistaja lopetti tehtaan toiminnan syksyllä 2009. Syyksi ilmoitettiin pullotuotannon ylikapasiteetti Euroopassa, myynnin väheneminen ja lama.
(Lähteet: Wikipedia, karhulanteollisuuspuisto.fi, ulkoasiainministeriö, karhulanteollistuminen.fi)
Geokätkö
Annetuista koordinaateista löydät siis valaistun kyltin. Etsi ensin se, jotta saat selville missä loppupurkki on. Loppupurkin sijainti on
60º 3A.BCD 026º 5E.FGH, missä
A= Vuoden 2015 esiintymiskertojen lukumäärä kuvateksteissä.
B= Päkän pillinvingahtelun loppumisvuoden viimeinen numero -1
C= 2 kertaa kristallinhiontakuvan isojen saavien lukumäärä
D= Alkukesän päivä 1920-luvulla -kuvan kuvatekstissä olevassa osoitteessa mainittu talon numero
E= Laske yhteen viimeiset kaksi numeroa siitä vuodesta jolloin lehmät laidunsivat puuhiomon takana.
F: Eräässä kuvassa on linja-auto odottamassa matkustajia. F= Kuinka monta mustaa autoa kuvassa on etualalla?
G= Kalle Kustaa Björnin ruokatavaranmyynninaloitusvuoden viimeinen numero -2
H: Sähkövalot tehtaalla syttyivät vuonna 190H
Itse kätkö sijaitsee lähellä, pääset parkkiin aivan kätkön lähelle. Kätkö on juuri tutkimassasi kyltissä mainitun paikan lähellä. Talvilöydettävyys riippuu hyvin suuressa määrin lumen määrässä.