Vanha Ortopedia
Vanhan Ortopedian juuret ulottuvat Jyväskylän kaupungin alkuvuosille. Ensimmäiset rakennukset, mm. Taavettilan talon asuinrakennus, rakennettiin silloisen Satama- ja Rantakadun kulmatontille jo 1840-luvulla vain muutama vuosi kaupungin perustamisen jälkeen. Tontin seuraava omistaja, apteekkari Christian Hobin rakennutti paikalle sairaalan vuonna 1848. Sairaala kuitenkin paloi osittain kahdesti, vuosina 1885 ja 1901. Arkkitehti Yrjö Blomstedtin piirustusten mukaan se sai nykyisen kansallisromanttisen ulkoasunsa vuoden 1901 lopulla.
Jyväskylän yleisenä sairaalana se toimi vuoteen 1954 asti, jolloin Keski-Suomen keskussairaala otettiin käyttöön. Vanhojen rakennusten käyttötarkoitus ei kuitenkaan muuttunut, sillä niihin muutti Jyväskylän Invalidisairaala. Sairaalan nimi muutettiin myöhemmin Jyväskylän Ortopediasairaalaksi ja vuonna 1967 se liitettiin osaksi Keski-Suomen Keskussairaalaa. Ortopediasairaalan nimellä se kulki kansan suussa aina 1980-luvun lopulle asti, jolloin se muutti uusiin tiloihin Keskussairaalan yhteyteen.
Nykyään tähän entiseen Ortopediasairaalaan on kunnostettu lääninhallituksen uudet kokous- ja juhlatilat, eli tiloja on hyvinkin erilaisiin tilaisuuksiin ja ovat kenen tahansa varattavissa. Vanha rakennus on viehättävä ja upealle sisäpihallekin kannattaa kurkistaa Vaasankadun puolelta.
Kätkö sijaitsee jossain kohteen tuntumassa. Paikka on erittäin vilkasliikenteinen, joten ei ole suositeltavaa etsiä sitä aivan ruuhka-aikaan. Ja olethan varovainen ottaessasi purkkia esiin ja palauttaessasi sitä, ohikulkijoita on paljon!